Suunnitelmat Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkauttausuhan takia sai vanhemmat barrikaadeille. Tiistaina 15.10. koulujen puolustajat marssivat lakkautussuunnitelmia vastaan ja kokoontuivat mielenosoitukseen Vantaan kaupungintalolle. Olosuhteet mielenosoitukseen olivat ahtaanlaiset, kaupungintalon edusta on työmaana ja sinne on pääsy kielletty. Ahtaudesta johtuen mielenosoittajat tukkivat Asematien kaupungintalon edessä. Onneksi poliisi ystävällisesti sulki liikenteen Asematielle, jotta mielenosoitus voitiin viedä turvallisesti läpi. Rytmikkäät…
Tag Archive for mielenosoitus
Koulujen puolesta tiistaina 15.10. klo 16
by erkki •
Saako joukkoliike taivutettua Vantaan päättäjät? Tiistaiksi 15.10. klo 16 on kutsuttu koulujen puolustajia mielenosoitukseen Vantaan kaupungintalolle Tikkurilaan. Saako joukkoliike Vantaan päättäjien päät kääntymään? Kouluvirasto esittää yhä kahta koulua, Tuomelan ja Hevoshaan, lakkautettavaksi. Näiden koulujen säilyttämiseksi kerätty yli 12 000 allekirjoittajan adressi ei tunnu vaikuttavan. Asukkaiden mielipiteitä ei haluta ottaa huomioon. Ovatko asukkaat Vantaata varten vai…
Opetuslautakunta säilytti Tuomelan ja Hevoshaan koulut lakkautuslistalla
by erkki •
Opetuslautakunta ei piittaa asukkaiden mielipiteistä. Tuomelan ja Hevoshaan lopetuslistalla olevien koulujen puolustajat, lasten vanhemmat ja alueiden asukkaat luovuttivat opetuslautakunnan edustajille 30.9. ennen lautakunnan kokouksen alkua yli 10 000:n nimen adressin joissa koulujen lakkautuksia vastustettiin. Koulujen puolustajat ovat osoittaneet virkamiesten laskelmat osin vääriksi ja kehittäneet menoja säästäviä korvaavia toimia. Pro Tuomela- liike luovutti opetuslautakunnalle 11 kohtaisen…
Koulukamppailu tiivistyy
by erkki •
Asukkaiden vastatoimet laajenevat Vantaalla Tuomelan ja Hevoshaan koulujen lakkautussuunnitelmat synnyttävät yhä laajempaa vastarintaa. Asukkaiden laatimat vastaesitykset ovat vieneet opetuslautakunnan ehdotukselta pohjan. Koulujen puolustajat tulevat jättämään Tuomelan koulun puolesta kerätyn adressin opetuslautakunnalle 30.9.2013 klo 16.45. Adressissa on nimiä tällä hetkellä yli 6 000. 15.10. klo 16, tuntia ennen valtuuston kokousta, järjestetään kaupungintalon edessä suurmielenosoitus koulujen lakkauttamista…
Palestiinalaisvieras Vantaan Rauhanklubilla
by erkki •
Vantaan Rauhanpuolustajien Rauhanklubi sarjassa 26.11.2012 oli vuorossa palestiinalaisen Saeed Amirehin vierailu. Saeed asuu Ni´lin kylässä Länsirannalla. Hän kertoi kylän elämästä, jota leimaa Israelin miehitys ja siirtokuntien rakentaminen kylän maille. Ennen Israelin tunkeutumista Ni´lin kylän pinta-ala oli 5 800 ha mutta israelilaiset ovat anastaneet kylän maita siten, että palestiinalaisilla on käytössään enää 800 ha. Voi hyvin…
Mielenosoittajat muistuttivat valtuutettuja budjettikokouksen alla: Ei leikkauksia
by erkki •
Mielenosoitus otti vastaan Vantaan valtuutettuja heidän marssiessaan maanantaina 19.11. budjettikokoukseen. Kokouksen alla luovutettiin valtuustoryhmien edustajille vielä kolme adressia: Sosiaali- ja terveysmenojen leikkauksia vastaan, vammaisten kuljetuspalvelujen leikkaamista vastaan ja vetoomus Mikkolan kirjaston säilyttämiseksi. Vantaalaiset voivat perustellusti nimittää päivän mustaksi maanantaiksi. Vetoomukset eivät saaneet valtuutettujen enemmistöä vähentämään leikkauksia. Tiedossa olleet leikkaukset synnyttivät useita kansalaisliikkeitä: “Näpit irti” koululiikkeen,…
Helsinki occupy-liikkeen kimpussa
by erkki •
Helsingin kaupungin rakennusvirasto on häätämässä Occupy Helsinki -liikettä 3.5.2012 Kansalaistorilta. Occupy Helsinki on osoittanut mieltään viime lokakuusta lähtien Kansalaistorilla. Rakennusvirasto ei salli enää vapaata kansalaistoimintaa Kansalaistorilla. Helsingin kaupunki on tulkinnut omavaltaisesti ja lakien vastaisesti kokoontumis- ja mielenosoitusoikeutta. Occupy Helsinki päätti siirtää mielenosoitustaan satakunta metriä Kiasman suuntaan. Avoin mikki avattiin välittömästi. Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen antoi…