Juha Malmi on oikealla asialla perätessään yleishyödyllisen asuntorakentaja Saton huomattavan suurien vuokrankorotusten perusteita (VS 5.-6.1.). Kirjoituksen loppuosa on ehkä kuitenkin turhan optimistinen. Ei nimittäin se, että kaupunki hankkii omistukseensa lisää rakentamiskelpoista maata vielä takaa vuokra-asuntokurjuuden poistumista kaupungista.
Vantaalla on ollut jo pitkään oma vuokra-asuntoyhtiö VAV, mutta eivät tämän kaupungin 100 prosenttisesti omistaman yhtiön asuntojen vuokrat olennaisesti poikkea muista niin sanottujen yleishyödyllisten asuntotoimijoiden (Sato, VVO, ym.) perimistä vuokrista. Malmin kirjaamat Saton vuoden 2011 tilinpäätöstiedot – liikevoitto 87 milj. euroa, voittoprosentti 37 – ovat tietenkin lohduttomia vuokranmaksajan kannalta. Yhtiön omistavien eläkevakuutusyhtiöiden näkökulmasta nuo luvut lienevät tyydyttäviä. VAV:n vastaavat luvut olivat samana vuonna 14 milj. euroa liikevoittoa, voittoprosentti 18. Vuoden 2010 vastaavat luvut VAV:lla olivat 18 miljoonaa voittoa, voittoprosentin ollessa 25. Ei tämä kaupungin omistama vuokra-asuntoyhtiökään siis tee mitään laupeudentyötä!
“Ansaintalogiikka” tässä menee niin, että olipa kaupunki hankkinut rakennusmaata markkinahintaan, etuosto-oikeudella tai vaikka pakkolunastuksen konstilla, se myy omalle vuokra-asuntoyhtiölleen nuo maat niin sanottuun markkinahintaan. Siten VAV:llä on perustelut hinnoitella vuokraneliönsä samoista kustannuslähtökohdista kuin alan muut toimijat.
Tämä on asian yksi puoli.
Kohtuuhintaisen asumisen mahdollistamiseksi on meillä ns. yleishyödyllisiä asuntomarkkinatoimijoita. Kieroutuminen vuokra-asuntomarkkinoilla lähtee siitä, kun yleishyödyllisiksi määritellyt toimijat – usein meidän eläkevakuutusyhtiöitä – tulevat markkinoille vilpittömänä tarkoituksenaan taata meidän kaikkien yhdessä keräämien eläkevarojen turvallinen ja tuottava sijoittaminen. Laki velvoittaa eläkevakuuttajat toimimaan näin. Asuntobisneksessä toimiessaan nämä yhtiöt kyllä toimivat lain kirjaimen, ei välttämättä sen hengen mukaan. Onhan joillakin tahoilla nykyään kova huoli meidän eläkevarantojen riittävyydestä tulevaisuudessa.
Tämä on se asian toinen puoli.
Kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon päästään vasta kun asuminen irrotetaan kokonaan sijoitustoiminnasta, bisneksestä. Asuminen on Suomessa perustuslaillinen oikeus, eikä sen pitäisi olla lainkaan liiketoimintaa. Lyhyellä tähtäimellä kaupungin asunto-ongelmaa pitäisi pyrkiä ratkaisemaan niin, että kaupunki rakentaa itse omalle maalleen asuntoja. Laskennallisesti ja asukkaan kannalta optimaalisen hinnoittelun mukaan asuntoneliön hinta voisi olla nykyistä (n. 10 euroa/neliö) huomattavastikin alempi. Pitemmässä tarkastelussa tämä toimi olisi kaupungin kannalta jokseenkin riskitöntä. Asukkaat nimittäin taatusti maksaisivat talojen rakentamiskustannukset niissä kohtuullisen alhaisissakin vuokrissa. Raakamaan ”jalostaminen” kaavoituksella ja rakentamista markkinatilanteen mukaan ”säätämällä” edesautetaan vain rakennusyhtiöitä ja asuntosijoittajia käärimään mahdollisimman suuria voittoja suomalaisten asumisen kustannuksella.
Unto Nikula
Asukasliiton hallituksen jäsen
