Miksi valtio velkaantuu?

Miksi kunnat velkaantuvat?

Miksi meillä on kestävyysvaje?

Miksi meillä on taas köyhiä?

 

Suomessa rakennettiin sotien jälkeen niin sanottua hyvinvointivaltiota. Malli otettiin Ruotsista.

Selkeä käänne tapahtui 1980-luvulla. Suomessa aloitettiin tuolloin hyvinvointivaltion purkaminen ja uusliberalistisen talousopin soveltaminen käytäntöön.

Seuraavassa selvitystä käsitteistä ja tämän uuden ideologisen suuntauksen seurauksista maassamme.

 

Uusliberalismi on talouspoliittinen suuntaus, joka pyrkii taloudellisen toiminnan normien vähentämiseen (talouden vapaus), verojen alentamiseen, yksityisen omistusoikeuden loukkaamattomuuteen, kilpailuun, poliittisen toiminnan korvaamiseen markkinaohjauksella ja tulonsiirroilla rahoitetun hyvinvointivaltion purkamiseen.

Uusliberalismissa jokainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan. Sosiaalipalvelut, koulutus, terveydenhoito ja eläkkeet eli koko sosiaaliturva pyritään yksityistämään vapaalle kilpailulle. Sosiaalinen eriarvoisuus ja tulonjaon ongelmat ovat uusliberalismin rakenteellinen ongelma.

 

Hyvinvointivaltio eli sosiaalivaltio on valtio, jossa valtiolle on annettu keskeinen rooli kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa. Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslakiin. Hyvinvointipalveluiden rahoittamiseksi kansalaisilta kerätään veroja. Progressiivinen verotus on keino sitoa kansalaiset yhteisvastuuseen kanssaihmisistään. Hyvinvointivaltiotarkoittaa yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja myötämielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Yhteenkuuluvuus on keskeistä myös silloin kun solidaarisuus kohdistuu toiseen ryhmään, sillä sen jäsenet voidaan mieltää esimerkiksi ”samassa veneessä oleviksi”, ”kohtalotovereiksi” tai ”sisariksi ja veljiksi”.

Suomalainen uusliberalismi

Suomen politiikassa uusliberalismin aikakausi aloitettiin 1980-luvulla, kun valuutta – silloinen markka – niin sanotusti vapautettiin. Tämä merkitsi rahanmarkkinoiden avautumista. Suomalaiset saivat ottaa lainoja muissakin valuutoissa kuin vain Suomen markassa.  Osa suomalaisista hullaantui viettämään ns. kulutusjuhlaa. Suomi syöksyi historiansa syvimpään lamaan. Maa oli mennä konkurssiin.

Se oli ensi kosketus uusliberalismiin. Tällä linjalla on jatkettu ja nyt valitetaan julkisen sektorin mahdotonta taakkaa kansantaloudelle ja vaaditaan verovaroin kustannettujen toimintojen leikkauksia. Eli lapset, sairaat, vanhat ja/tai muuten vajaatuottoiset kansalaiset tulevat liian kalliiksi yhteiskunnalle.  Nuoria kaupitellaan työmarkkinoille ilmaisena työvoimana ja vanhukset sullotaan sen kontolle, joka heidät halvimmalla vastuulleen ottaa. Sata vuotta sitten tätä sanottiin huutolaisuudeksi.

 

 

Euroopan Unioni

Uusliberalismin ensimmäinen konkreettinen kokeilu tapahtui Chilessä vuodesta 1973 alkaen diktaattori A. Pinochetin johdolla. Jälki oli jokseenkin rumaa. Eurooppaan tuo uusi aate rantautui M. Thatcherin valtakaudella Britannian kautta.

Euroopan Unionin perusasiakirjoissa (=perustuslaeissa) määrätään jäsenvaltion ainoaksi sallituksi valtiomuodoksi vapaa markkinatalous. Tämä kirjaus on lukinnut Euroopan Unionin kehityksen uusliberalismin kahleeseen. Kaikki jäsenmaat ovat pakotetut noudattamaan tätä markkinaliberalismin epäsosiaalista ideologiaa. Se on ideologia, joka luottaa kaikessa yhteiskuntien toiminnoissa vain markkinoihin. Kaikki palvelut, niin kuin hyödykkeetkin on hinnoiteltava markkinoille käypään hintaan. Vain siten voidaan käydä kauppaa, ja näin vapaa markkinatalous voi pidäkkeettömästi toimia.

Unioni on asettanut minkäänlaisiin reaalisiin laskelmiin perustumattomat, jäsenvaltioita sitovat budjettisäädökset. Näillä säännöillä on rajattu jäsenvaltioiden omaa päätäntävaltaa voimakkaasti ja säännöt ovat ristiriidassa usein juhlapuheissa korostetun jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuden ja kunkin valtion itsenäisyyden ja suvereenisuuden kanssa.

– Olemme itse olleet vaikuttamassa niihin sääntöihin ja halunneet tiukkaa taloudenpitoa. Nyt EU soveltaa sääntöjä kaikkia, myös Suomea, kohtaan. Suomi ei ole rikkomassa näitä sääntöjä, sanoi äsken pääministeri Jyrki Katainen (kok).

Näkemys, jonka mukaan julkinen sektori on ainoastaan rasite, pelkkä kuluerä kansantalouden kirjanpidossa, on tullut vallitsevaksi Suomenkin sisäpoliittiseen keskusteluun jo 1990-luvun suuresta lamasta alkaen. Nykyään sitä pidetään jo itsestään selvänä – ja ainoana – syynä valtion velkaantumiseen.

Miten tähän ”köyhyysloukkuun” on sitten jouduttu? Sanovat, että rahaa ei ole. Mutta miksi rahaa ei yhteisessä kassassa ole?

Suomen EU-sopeutusta

Suomessa toteutettiin niin sanottu suuri verouudistus 1986 jolloin yritysverokantaa laskettiin 43 %:sta 33 %:iin. Myöhemmin EU:n tasolla yrityksien maksamien verojen keskimääräinen prosentti on laskenut vuoden 1995 35 %:sta 23 %:iin vuonna 2010.

Vuoden 1993 isossa verouudistuksessa eriytettiin toisistaan pääoma- ja ansiotulojen verotus. Pääomatuloista osinkotulojen verotusta vähennettiin huomattavasti. Päätös aloitti osakeyhtiöiden omistajilleen maksamien osinkojen räjähdysmäisen kasvun.

Progressiivisen, tulojen mukaan asteittain nousevan verotuksen piirissä olevien tulojen määrä on pudonnut jyrkästi Suomen EU-jäsenyyden aikana. Pääomatuloja verotetaan tasaverolla.

Varallisuusvero poistui käytöstä vuoden 2006 alusta.

Palkansaajien verotusta on kevennetty vuodesta 1997 kaikissa tuloluokissa tasaisesti noin seitsemän prosenttia. Tämän veron laskun vaikutuksesta 20 000 euron vuosituloilla jää käteen noin 120e/kk enemmän ja 100 000 euro vuositulolla vastaava summa on +640 e/kk.

EU:ssa keskimääräisen verokannan taso vaihtelee rajusti haarukan ollessa Ruotsin 56 %:sta Bulgarian 10 %:iin.  Suomen verokannan taso on noin 44 % bruttokansantuotteesta (bkt).

Julkiselta taloudelta on karsittu mahdollisuudet varojen hankkimiseen oman yritystoiminnan kautta eli julkistalouden oma yritystoiminta on myös myrkkyä uusliberalisteille.

Näillä toimilla – monien muiden lisäksi – Suomea on sopeutettu Unionin vaatimuksiin.

 

Kommunistien vaihtoehto

Miksi meidät on pakotettu näihin uusliberalismin kahleisiin? Miksi me sallimme EU:n kieltää meitä vaatimasta lapsille, sairaille, vanhuksille tarjottavia kunnollisia palveluita? Mikä on se globaali markkina, mikä vaatii ja pakottaa meidät näihin uhrauksiin? Miksi Suomikin vaikuttaa nyt yhtäkkiä olevan niin kertakaikkisen köyhä, ettei tunnuta oltavan kaukana siitä alussa mainitusta huutolaisajasta?

Meille piti tuleman runsaasti ulkomaisia teollisia investointeja Euroopan Unionin jäsenyyden myötä. Teollinen tuotanto on jäsenyyden aikana karannut muun tuotannon perässä halvan työvoiman turhakemarkkinoille ja Suomesta on tullut pelkkä raaka-aine- ja tytäryhtiötalous.

Kommunistien EU-kritiikki ei perustu nationalismiin eikä maahanmuuton vastustamiseen. Kommunistien EU-kriittisyys ei kumpua ”impivaaralaisesta”- harhauskoisuudesta. Meidän EU-kritiikkimme perusta on uusliberalistisen poliittisen suuntauksen torjuminen, ja sen kärkenä on Suomessa harjoitetun kylmäävän oikeistolaisen politiikan vastustaminen.

Kommunistit hakevat aidosti globaalia, laajempaa kosketuspintaa yhdentyvään maailmaan, kuin mitä Euroopan Unionin harjoittama uusliberalistinen talouden ja markkinoiden ensisijaisuutta korostava politiikkasuuntaus antaa myöten.

Yhtäkään integraatiota syventävää asiakirjaa tai sopimusta ei pidä enää allekirjoittaa, vaan on ryhdyttävä hallitusti ajamaan alas täydelliseen epädemokratiaan perustuvaa epämääräistä Unioni-himmeliä.

Unto Nikula

SKP:n Vantaan kaupunkijärjestö