SKP:n sitoutumaton eurovaaliehdokas Rita Dahl STP:n puurojuhlassa 29.12.2013.

Kansallisomaisuus kaupan

2020-luvun tulikuuma kysymys kuuluu: onko politiikkaa enää olemassa vai hallitsevatko politiikan areenaa pitkälti suuryhtiöiden eli talouden intressit?

EU on jo nyt monenlaisten vaikuttavien intressiryhmien lobbauskenttä, mutta EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen taatessa mahdollisesti investointisuojan ja puolueellisen markkinatuomioistuimen monikansallisille suuryrityksille saisimme toivottaa jäähyväiset kansallisvaltioiden suvereenille sisäpolitiikalle ja tervetuloa uudelle talousvallalle, joka ei olisi enää 1800-luvun lievää industrialismia, vaan silkkaa ylhäältä alas –sanelua.

Otan esimerkin. Haluammeko elää mantereella, jossa eläimet ja kasvit lihotetaan tehokkailla lääkkeillä ja erilaisilla geenimanipulaatiotekniikoilla pulleiksi? Haluammeko luopua kuluttajina kaikista oikeuksistamme monipuoliseen ja luotettavaan tietoon ja antaa kaiken yhtiövallan käsiin? Tätähän käytännössä markkinoiden ylivalta merkitsisi.

Puhtaan luonnon mennyt myytti

Luonnonvarojen myynnin ohella tämä on vakavaa kansallisomaisuudesta luopumista ja keino tuhota myytti “suomalaisesta puhtaasta luonnosta”. Erityisesti uraanipohjainen kaivosteollisuus on suuri floppi, johon hallituksemme Talvivaarasta huolimatta edelleen uskoo.

Eihän sellaisesta, mihin ollaan hallitusohjelmassa sitouduttu, voida luopua, vaikka utopistinen tulevaisuuden ”kärkivientihanke” (”Green Mining”) olisi osoittautunut huonosti mietityksi. (Hallitus odottaa Suomesta ”kestävän kaivosteollisuuden” ja ”vihreän kaivosteollisuuden viejämaata. Kaivos- ja mineraaliteollisuuteen on sitouduttu uusimmassa hallitusohjelmassa ja TEKES tukee kehityshankkeita. Kaivosteollisuus on sen sijaan tullut Suomeen useiden viime vuosikymmenten aikana muun muassa Geologian Tutkimuskeskuksen rahoittamien kartoitusten avulla.)

Jupakan kanssa tekemisissä olevat poliitikot yrittävät viherpestä kilpeään jälkiviisailla lausunnoilla, jotka eivät kuitenkaan muutu poliittisiksi teoiksi.

Talvivaaran olisi viimeistään pitänyt kertoa poliitikoille ja viranomaisille, että ”kestävä” kaivosteollisuus ei ole mahdollista. Kaivosteollisuus tuhoaa aina – vaikka onnettomuutta ei sattuisikaan – jonkin verran ympäröivää luontoa. Kaivosteollisuuden suhde alueen muihin elinkeinoihin pitää miettiä tarkasti.

Suomen hallitus on sitoutunut kaivosteollisuuteen miettimättä tarpeeksi tarkkaan sen yhteiskuntapoliittisia seurauksia: vaikutuksia lähiluonnolle, elinkeinoille ja väestölle. Kaivoslaissa on monia aukkoja, kaivosvero on aivan liian alhainen ja halukkuutta ympäristöviranomaisten, poliitikkojen ja kaivosteollisuuden kytkyjen purkamiseen ei näytä olevan.

Seuraava askel luonnonvaroista luopumisen suuntaan on Fortumin sähköverkkojen myynti 1,9 miljardin euron liikevoitolla. Nyt muodostettavan Suomi Power Networksin kaksi ulkomaista suursijoittajaa ovat australialainen First State Investments ja kanadalainen Borealis Infrastructure. Loput 20 prosenttia omistavat kaksi suomalaista eläkevakuutusyhtiötä.

Suurin vaikutus sähköverkkojen myynnillä on tavallisiin sähkönkuluttajiin säätelemättömän hinnanmuodostuksen ja toimitusvarmuuden myötä. Olisiko siis järkevämpää pitää kiinni tietyistä strategisesti tärkeistä aloista kansallisesti kiinni? Tällainen on jäänyt Suomen valtion omistajaohjauksesta vastaavilta miettimättä. Yksityistetään vain kaikki mikä yksityistettävissä on luonnonvaroista sote-sektoriin ja koulutukseen, leikataan julkisista hyvinvointipalveluista ja taataan sen sijaan eurooppalaisen finanssisektorin toimintavarmuus (koska siihen perustuu EMU ja yhteinen valuutta).

Tämä vaikuttaa Suomen tieltä, elleivät poliittiset voimasuhteet olennaisesti muutu, eduskuntaan ja vaikuttajapaikoille saada tervejärkisiä, sosiaalista ja ekologista ulottuvuutta ajattelevia päättäjiä ja toimijoita ja voimakasta EU-kriittistä oppositiota, joka suuntautuu myös toimintaan.

Tavallisina kansalaisina emme voi vaikuttaa yritysostoihin ja –myynteihin ja yritysten sisäisiin järjestelyihin, mutta välillisiä vaikutusmahdollisuuksia on ja näihin kaikkiin pitää turvautua mahdollisuuksien mukaan:

1) kansalaisjärjestöissä vaikuttaminen ja lobbaaminen (mm. mielipidevaikuttaminen lehtikirjoituksilla, mielenosoitukset, kansalaisaktivismi, suora vaikuttamistoiminta eli käynnit ministerien, suurlähettiläiden jne. luona)

2) opposition järjestäytyminen EU-kriittiseksi vastavoimaksi, jolla on yhteisiä vaalitilaisuuksia, yhteistyötä jne.

3) äänestäminen eurovaaleissa – nukkuva ei voi valittaa, kun häntä viedään tai häneltä viedään oikeudet

Rita Dahl