Yksi maamme johtavista talousasiantuntijoista arvioi radion talousohjelmassa hallituksen rakenneuudistusta ja sanoi olevan ”edesvastuutonta, että kestävyysvaje puetaan tällaiseen yhteen lukuun. Oikea tapa ilmaista asia olisi jonkinlainen haarukka-arvio. Nyt poliitikkojen kannalta tässä on ongelma, koska realistinen haarukka pitäisi sisällään myös vaihtoehdon, ettei sitä vajetta ole ollenkaan.”  ”Todennäköisyys, että tuollaisen arvion pohjalta tehdään erittäin suuria talouspoliittisia virheitä, on erittäin suuri.”

Se kansan ”kriisitietoisuuden” nostanut hokema 4,7 prosentin kestävyysvajeesta ei perustu mihinkään osoitettavissa olevaan reaalitalouden akuuttiin rahamäärän puutteeseen.

Jos sitä Suomen velkasuhdetta ei saataisi kääntymään vuoteen 2017 mennessä – mihin nyt näillä päätöksillä pakotettuna mennään – niin se ”hukka perisi” mahdollisesti vasta jossakin vuosikymmenten päässä. Ja tämäkin vain sillä oletuksella, ettei Suomen talous kasvaisi yhtään tulevina vuosikymmeninä, eikä mikään tuleva hallitus muuttaisi yhtään mitään kansantalouden fundamenttia. Että siis kansantalouden tuotos-kulutus-suhde pysyisi tasan samana hyvin pitkään, jopa 50 vuotta. (sama lähde)

 

Eli tässä on rakennettu jonkin niin epämääräisen hypoteesin varaan, että tuon kaiken toteutumiseen ja sen Jeesuksen toiseen tulemiseen voi vedonlyönnissä panostaa aivan yhtä varmoin tuotto-odotuksin.

On järjetöntä yrittää väkisin muuttaa velkasuhdetta – valtion velan määrän suhdetta bruttokansantuotteeseen (bkt) – alenevan bkt:n tilanteessa.  Nyt tehdään ratkaisuja, joiden ”dynaamiset” vaikutukset ovat hyvin monen muun, mahdollisesti toteutuvan ehdon varassa.

Mennään jostakin ihmeen pakosta puristamaan valtion velan absoluuttista määrää ja samalla kahlitaan bkt:n nousu. Se suhteellinen ”vääristymä” ei näillä konsteilla oikene. Taantumassa vain elvyttämällä – vaikka lisävelalla – voi bkt:n nousun kautta korjata tuota suhteellista epätasapainoa.

 

Työttömyys on se oikea rakenteellinen ongelma eikä työvoiman lisätarjonta lisää automaattisesti työn lisätarjontaa, jos kansan ostovoimaa samaan aikaan muilla toimilla voimakkaasti leikataan. Kuten tehdyllä työmarkkinaratkaisulla nyt tehdään.

Kuntataloudelle lykätyn likaisen työn, pakkosäästämisen, leikkausten ja irtisanomisten vaikutukset ovat

nopeavaikutteisia ja konkreettisia. Työttömyys on absoluuttinen tilanne – kestävyysvaje ja velkasuhde ovat suhteellisia käsitteitä.

 

Tällaisilla paniikkiratkaisuilla ei paranneta kansantalouden tilaa tippaakaan. Nämä ovat hallitukselta pelkkiä poliittisia ”näyttöjä” jostakin, millä yritetään perustella oma poliittisen vaikuttajan olemassaolon oikeus.

Unto Nikula

Vantaa